Arjen hallinta on kielen hallintaa
Italiassa on puhuttava italiaa, kun asuu siellä. Hyvin harvat puhuvat englantia. Halusinkin oppia italiaa. Siinä ei mestaria tee vain harjoitus. Tarvitaan myös aimo annos rohkeutta. Puhuin, vaikken aina ollut sanasta varma. Luulen, että monessa paikassa tein säväyksen. Ainakin siinä kenkäkaupassa, jossa ilmoitin etsiväni hiuksia. Sekoitin kengät (scarpe) ja hiukset (capelli).
Italialaiset odottavat, että puhumme heille italiaa. Intiassa oli päinvastoin. Halusin harjoitella hindin kieltä kauppareissuillani. Mutta myyjät suuttuivat minulle, kun puhuin heille hindiä. He luulivat, että pidin heitä sivistymättöminä moukkina, jotka eivät osaa englanninkieltä. Intian kaupungistunut yläluokka kun käyttää lähinnä englantia, joka on myös virkakieli. Tällaista alemmuuskompleksia ei italialaisilla ole. Jos joku kompleksi on, se on pikemminkin ylemmyyskompleksi. Me muut, jotka emme osaa italiaa, olemme selvästikin barbaareja. Italiahan on Euroopan kulttuurin kehto.
Arjen hallinta on pitkälle myös kielen hallintaa. Ei pärjää pelkästään sillä tiedolla mistä saa bussiliput. Bussit tulivat usein tupaten täyteen, eivätkä ihmiset antaneet poislähtijälle tietä. Jos haluaa päästä bussista ulos, siihen tarvitaan italiankielen avainsana ’permesso?´ Italiassa siis pyydetään lupaa vaivata muita väistymään ja tekemään tilaa. Asioinnissa tarvitaan myös omat avainsanansa. Esimerkiksi sadalle grammalle on oma sana ”etti”. Kolmesataa grammaa kinkkua on vastaavasti tre etti jne.
Juu, tuli mieleen Kuuban reissumme täpötäysissä julkisissa, mistä ulospääsy oli hiukka onnenkauppaa. Mutta aina ja kaikki poispyrkijät sanoivat selkeästi 'permiso?', siis juuri samoin kuin italialaiset. Opimme tuon alta aikayksikön joka paikassa tarvittaessa käytettäväksi. Oi sitä kohteliaisuuden määrää kuuvalaisessa bussissa: koulupojat ja miesväki antoivat heti meikäläiselle paikan - por favor, señora! -Aluksi olin niin yllättynyt että näytin varmaan hölmistyneeltä, mutta vaivattomuuteenhan tottuu nopeasti. Kun sitten itse annoin paikkani jonkin ajan kuluttua nuorelle äidille vauvansa kanssa, kuului ympäriltä hyväksyvää hyminää!
ReplyDeleteKuubalaiset valloittivat sydämeni, mieheni sydämen ja viimeksi myös juniorin... voi sentään (huokaus!)