Berlusconin äiti

Vuosina 2005-2006 asuin Roomassa. Työskentelin YK:n Kansainvälisessä maaseudun kehittämisrahastossa IFAD:ssa. Suunnittelin sen innovaatiopolitiikkaa. Jo koulutuksenikin takia - olen kulttuuri- ja sosiaaliantropologi - olen kiinnostunut kulttuurista ja yhteiskunnallisista asioista.

Olin asunut ennen Italiaa yli 20 vuotta Aasiassa. Minulla oli eurooppalaisen kulttuurin nälkä. Italia oli oikea paikka sen sammuttamiseen.

Rakastuin tulisesti Italiaan, en sen oikukkaisiin miehiin, vaan sen kulttuuriin. Kuten kaikkien rakkauksien kohdalla, halusin tietää siitä kaiken. Tutustuin etruskeihin ja vanhoihin roomalaisiin. Kävin Napolin, Arezzon, Orvieton, Peruggian, Venetsian, ja Rooman arkeologisissa ja historiallisissa museoissa. Arezzossa tutustuin myös Vasarin, ensimmäisen taidehistorian kirjoittajan kotiin. Ihastelin Michelangelon oppi-isän Signorellin frescoja Orvietossa sekä Caravaggion maalauksia kirkoissa ja taidemuseoissa. Söin simpukkapastaa, aitoa napolilaista pehmeäpohjaista pizzaa, roomalaista saltimboccaa ja panna cottaa. Opin juomaan kahvia oikeaoppisesti: maidon kanssa aamulla ja maidottomana iltapäivästä lähtien. Join proseccoa Piazza Navonalla ja doppio machiatoa Campo di Fiorilla. Opiskelin viinien igt, doc ja docq leimojen eroja.

Tuskailin myös italialaisen byrokratian kanssa. Se hankaloitti hankintoja ja lykkäsi laskujen maksamista. Se ulottui jopa hissien rakentamiseen. Se teki ovien lukitsemisestakin "taidetta".

Palattuani kirjoitin kokemuksestani. Syntyi käsikirjoitus "Berlusconin äiti". Tammi osoitti siihen ensin kiinnostusta, mutta hylkäsi sen, koska se ei ollutkaan paljastuskirja Berlusconin elämästä. Toinen kustantaja ei tiennyt, minkä lajin kirjasta oli kysymys. Kirjassa kun oli myös runo. Siinä myös muisteltiin, pohdittiin ja tutkailtiin. Siinä oli faktoja ja omia kokemuksia. Joku toinen kustantaja sanoi, ettei kukaan ole kiinnostunut kulttuurishokistani. Nyt jää nähtäväksi, löytyykö tämä ei kukaan blogiltani. Huomenna matka alkaa.