Hikistä menoa ja tärinää
Roomassa kerrottiin totena seuraavaa tarinaa. Fiumicinon kentällä lentokone jonotti lähtövuoroaan. Stuertti kuulutti: ’Tervetuloa Lufthansan vuorolle Frankfurtiin. Tehkää olonne oikein mukavaksi ja nojatkaa rennosti taaksepäin. Voin vakuuttaa teille, että pahin osa matkustamisestanne on jo ohi.’
Halusin vähentää lentokenttäkuljetukseni stressikerrointa. Parin taksihuijarin jälkeen olin kypsä etsimäään muita vaihtoehtoja. Monet työtoverini käyttivät tilausautoja. Niiden etuna oli kiinteät ja kohtuulliset hinnat.
Meno niissäkin oli samaa vauhtiluokkaa eivätkä mitkään maanittelut hillinneet kuljettajia. Heinäkuun pahimpien helteiden aikana autoissa ei useinkaan ollut mainostettua ilmastointia. Yhdessä autossa ei voinut aukaista edes ikkunoita. Jostakin syystä ne oli teipattu kiinni. Juuri silloin liikenne tökki ja matka lentokentältä kotiin kesti hikisen tunnin.
Palvelukulttuurin älyttömyyttä, mutta italialaisen kulttuurin voimaperäisyyttä, osoitti sekin, että monet lentokenttäkuljetusfirmoista olivat lomalla koko elokuun. Juuri silloin, kun Keski-Euroopan lomista johtuen, Roomassa oli vilkkain turistisesonki. Se oli tietenkin myös Roomassa lomakuukausi.
Nykyään Roomassa käydessäni käytän lentokentän Leonardo Express junaa, joka on kätevä ja kohtuuhintainen.
Asuin kävelymatkan päässä työpaikaltani. Se oli etu. Oli siinäkin omat vaivansa.
Vältin julkisten liikennevälineiden hankaluudet. Vanhat metrojunat ovat ilman ilmastointia ja kesällä tukalan kuumia. Ruuhka-aikoina ne ovat tupaten täynnä. Ne ovat myös likaisia ja graffitien peitossa. Ikkunoista ei aina edes näe ulos.
Bussiverkosto taas on kattava, mutta bussien jousitusvammat yhdessä kuoppaisten teiden kanssa koettelevat selän jokaista nikamaa ja nuijivat mahtavan päänsäryn.
Julkista liikennettä vaivasivat myös pistelakkoepidemiat. Lakoilla oli erikoiset pelisäännöt. Ihmiset päästettiin ensin töihin ja sitten lakkoiltiin. Töistä päästettiin kotiin ja lopun iltaa ja yötä lakkoiltiin.
No comments:
Post a Comment