Muuttoa edelsi lyhyt asunnon etsiminen. Ensin etsin asuntoa omin päin. Selasin verkkovälittäjiä ja Porta Portese lehteä. Vaativan työn rinnalla se vei kuitenkin liikaa aikaa. Panin asialle kolme asunnonvälittäjää. Ensimmäinen näytti pari asuntoa, jotka olivat kuin toisen maailmansodan jäljiltä. Pöly oli laskeutunut rikkinäisille huonekaluille noin kuusikymmentä vuotta sitten, eikä ollut siitä sen jälkeen noussut. Asuinalue oli ankea. Kävelymatka työpaikallekin oli liian pitkä. Toisen asunnon ala-aula antoi vaikutelman, että kaikki oli ollut rempallaan viimeiset sata vuotta. Toinen puhelias agentti näytti asunnon, jonka koirani olisi valinnut. Asunnon etuna oli sitä kiertävä pieni puutarha. Pohjakerroksen asuntona se oli kuitenkin liian turvaton.
Kolmas amerikkalainen välittäjä teki systemaattista työtä ja keräsi toiveeni kyselylomakkeelle. Hän näytti minulle kaksi asuntoa. Molemmat asunnot näyttivät osuvan nappiin. Ylimmän kerroksen asunnossa oli suuri kattoparveke ja huikea näköala Rooman yli aina lumihuippuisille vuorille asti. Mutta katolle kyhätty asunto vaikutti hataralta. Tunsin myös homeen hajua. Vastentahtoisesti oli myönnettävä, ettei maisemassa voi asua.
Valitsin toisen, joka heti tuntui kotoisalta. Se sijaitsi EUR:issa, jonka Mussolini oli rakennuttanut hallintopalatsien, museoiden ja messuhallien alueeksi. Julkisten rakennusten arkkitehtuuri oli monumentaalista ja suuruudenhullua, mutta muuten EUR oli kuin mikä tahansa asuinalue. Itse asiassa parempi, sillä se oli rakennettu väljästi. Se sopi minulle ja koiralle.
Vuokraemännän äiti oli unkarilainen ja hän heti piti suomalaisesta aksentistani. Hän oli antropologi. Via della Sierra Nevadan asunto oli kävelymatkan päässä työpaikaltani, rauhallisella pinjojen reunustamalla kadulla. Alueella oli myös hyviä puistoja koiran ulkoiluttamista varten. Kaupatkin olivat lähellä. Se sijaitsi myös parin minuutin kävelymatkan päässä B-metrolinjan Laurentinan pääteasemalta.
Talon puutarhassa oli Italian kuusia, jotka tiputtelivat neulasiaan kolmannessa kerroksessa olevan asuntoni parvekkeelle. Parvekkeen alla kasvoi appelsiini ja mandariinipuita, joissa oli aina hedelmiä. Oli myös muutama taatelipalmu. Puutarhan puolelle antavaan huoneeseen kuului linnun laulu, omaan makuuhuoneeseeni urbaanimpi liikenteen ujellus.
Yhtenä päivänä luulin että satoi, kunnes näin tuhannet kottaraiset, jotka olivat asettuneet korkeiden pinjojen ylälatvoille. Tuhansien lintujen viserrys muistutti sateen ropinaa tai purojen kivikonserttia. Samoja lintuja näin myöhemmin illalla lentelemässä korkealla yläilmassa nopeasti muuttuvissa muodostelmissa, jotka muistuttivat ilotulitusta. Kuvakirjakin on tehty näistä lintujen kuvioista. Nopeasti muuttuvat taivaalle syntyvät kuviot mahdollistaa lajikäyttäytyminen. Tutkijoiden mukaan kottarainen seuraa lentäessään seitsemän lajitoverinsa liikkeitä, riippumatta siitä kuinka kaukana ne lentävät toisistaan.
No comments:
Post a Comment