Wednesday, January 19, 2011
Sunday, January 16, 2011
Nepal
Mitä tapahtuu Kathmandussa?
Italiasta siirryn nyt Nepaliin. Mutta ensin koukkaan Israelin kautta. Olin siellä
vuosina 1969-1972. Tuolloin - jonakin noista vuosista - oli nykyinen Euroopan
Vihreiden puheenjohtaja Daniel Cohn-Bendit puhumassa Israelissa. Hänet tunnettiin tuolloin nimellä Danny Le Rouge eli punainen Danny.
Hän puhui Jerusalemin Hebrealaisessa Ylipistossa. Ystäväni oli myös mennyt
sinne Dannya kuuntelemaan. Paikalle oli tullut myös suuri joukko juutalaisortodokseja
kikkarapulisonkisia karvahattu hassidimeja. Heidän tarkoituksensa oli häiritä tilaisuutta.
Kun Danny pääsi ääneen, siihen yhtyivät myös hassidimit. He tekivät välihuutoja kehottaen kansaa muistamaan Auschwitzin ja Treblinkan keskitysleirien tapahtumat.
”Remember Auschwitz!” ja ”Remember Treblinka!” he huutelivat.
Se alkoi vähitelleen ärsyttää ystävääni ja kun siitä ei tullut loppua, hänkin päätti huutaa sekaan:
”Remember Kathmandu!”. Syntyi täydellinen hiljaisuus, sillä kukaan ei muistanut mitä oli tapahtunut Katmandussa.
Eikä siellä tietenkään mitään vastaavaa ollut tapahtunut noina aikoina.
Länsimaiset nuoret kävivät siellä pölläyttelemässä hassista ja viettämässä hippielämää. Siitä tunsimme Katmandun 60-luvulla.
Nyt olen Katmandussa. Hipit ovat jo kauan sitten kaikonneet. Tilalle on tullut reppuretkeilijöiden retkueet ja Himalajan eri korkeusasteiden valloitusta tai sankarikuolemaa janoavat. Heille ei Katmandun Freakstreetin eli hippikadun tarjoma "high" riitä.
Itse olin täällä viimeksi vuonna 2001. Aikaa on kulunut jo 10 vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon. Kuninkaan oma poika tappoi lähes koko perheensä. Kuninkaaksi nousi setä, josta kansa ei pitänyt. Se epäili sedän osuuttta tapahtumiin.Syntyi kapinaliike. Maolaiset aktivoituivat. Kuningas syöstiin
vallasta ja samalla monarkia lakkautettiin. Kuningas asuu nyt vaatimattomassa kahden makuuhuoneen kaupunkiasunnossa. Maassa on ollut pitkä ja kipeä sisällissota. Aselepo saatiin aikaan. Vaalit on saatu pidettyä, mutta halituksesta ei olla
päästy yksimielisyyteen. Maata vetää tällä hetkellä ns. caretaker hallitus. Uusi perustuslaki on tekeillä.
Pitkään syrjityt vähemmistöt, kastittomat, alkuperäiskansat, köyhät ja muut syrjityt ryhmät kuten naiset on otettu mukaan uuden perustuslain valmisteluun. Uusissa vaaleissa naiset saivat myös yli 30 % paikoista. Myös muiden syrjittyjen ryhmien asema vahvistui. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Rauhanrakennus on yhdistettävä kehityssuunnitteluun, jossa entistä paremmin huomioidaan ihmisoikeudet ja niiden toteutuminen sekä osallistava demokratia. Katsotaan mitä muuta Katmandussa ja Nepalissa tapahtuu.
Italiasta siirryn nyt Nepaliin. Mutta ensin koukkaan Israelin kautta. Olin siellä
vuosina 1969-1972. Tuolloin - jonakin noista vuosista - oli nykyinen Euroopan
Vihreiden puheenjohtaja Daniel Cohn-Bendit puhumassa Israelissa. Hänet tunnettiin tuolloin nimellä Danny Le Rouge eli punainen Danny.
Hän puhui Jerusalemin Hebrealaisessa Ylipistossa. Ystäväni oli myös mennyt
sinne Dannya kuuntelemaan. Paikalle oli tullut myös suuri joukko juutalaisortodokseja
kikkarapulisonkisia karvahattu hassidimeja. Heidän tarkoituksensa oli häiritä tilaisuutta.
Kun Danny pääsi ääneen, siihen yhtyivät myös hassidimit. He tekivät välihuutoja kehottaen kansaa muistamaan Auschwitzin ja Treblinkan keskitysleirien tapahtumat.
”Remember Auschwitz!” ja ”Remember Treblinka!” he huutelivat.
Se alkoi vähitelleen ärsyttää ystävääni ja kun siitä ei tullut loppua, hänkin päätti huutaa sekaan:
”Remember Kathmandu!”. Syntyi täydellinen hiljaisuus, sillä kukaan ei muistanut mitä oli tapahtunut Katmandussa.
Eikä siellä tietenkään mitään vastaavaa ollut tapahtunut noina aikoina.
Länsimaiset nuoret kävivät siellä pölläyttelemässä hassista ja viettämässä hippielämää. Siitä tunsimme Katmandun 60-luvulla.
Nyt olen Katmandussa. Hipit ovat jo kauan sitten kaikonneet. Tilalle on tullut reppuretkeilijöiden retkueet ja Himalajan eri korkeusasteiden valloitusta tai sankarikuolemaa janoavat. Heille ei Katmandun Freakstreetin eli hippikadun tarjoma "high" riitä.
Itse olin täällä viimeksi vuonna 2001. Aikaa on kulunut jo 10 vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon. Kuninkaan oma poika tappoi lähes koko perheensä. Kuninkaaksi nousi setä, josta kansa ei pitänyt. Se epäili sedän osuuttta tapahtumiin.Syntyi kapinaliike. Maolaiset aktivoituivat. Kuningas syöstiin
vallasta ja samalla monarkia lakkautettiin. Kuningas asuu nyt vaatimattomassa kahden makuuhuoneen kaupunkiasunnossa. Maassa on ollut pitkä ja kipeä sisällissota. Aselepo saatiin aikaan. Vaalit on saatu pidettyä, mutta halituksesta ei olla
päästy yksimielisyyteen. Maata vetää tällä hetkellä ns. caretaker hallitus. Uusi perustuslaki on tekeillä.
Pitkään syrjityt vähemmistöt, kastittomat, alkuperäiskansat, köyhät ja muut syrjityt ryhmät kuten naiset on otettu mukaan uuden perustuslain valmisteluun. Uusissa vaaleissa naiset saivat myös yli 30 % paikoista. Myös muiden syrjittyjen ryhmien asema vahvistui. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Rauhanrakennus on yhdistettävä kehityssuunnitteluun, jossa entistä paremmin huomioidaan ihmisoikeudet ja niiden toteutuminen sekä osallistava demokratia. Katsotaan mitä muuta Katmandussa ja Nepalissa tapahtuu.
Friday, January 14, 2011
Berlusconin äiti109
Hyvää pitkää elämää!
Nykymaailma palvoo katoavaa nuoruutta. Elämään kuuluvat kuitenkin kaikki iät. Yhden ikävaiheen liiallinen suosiminen kaventaa elämää ja on vaarallistakin. Jos jäämme vain nuoren innon varaan, unohtuu kokemuspääomaa ja pitkä muisti. Ilman kokemusta ja muistia olemme ilman kompassia, poukkoilemassa kulloisenkin muotivirtauksen perään. Emme pysty erottamaan tärkeätä ja vähemmän tärkeätä, arvokasta ja arvotonta toisistaan.
Jos kouristuksenomaisesti roikumme nuoruudessa ja pelkäämme vanhenemista, olemme eksyneet elämän tieltä. Ciceron mukaan elämän jokaisella vuodenajalla - lapsuudella, nuoruudella, aikuisuudella ja vanhenevalla elämällä – on oma erityislaatunsa ja vahvuutensa.
Vanhenevien ihmisten kohtalona ei saa olla elämän kapeneminen. Elämästä ei pidä eläköityä. Hyvin eletty elämä tuo parhaimmillaan mukanaan kaukonäköisyyttä, viisauttakin ja mielenrauhaa. Ciceron mukaan vanhojen ei tule haikailla nuoruuden nautintoja. Cicero sanookin: 'Minkä loistavan palveluksen ikääntyminen meille tekee kun se vie meiltä nuoruuden suurimman häpeäpilkun. Ei ole ihmiskunnalle suurempaa kirousta kuin vapaasti tyydyttää kaikkia kohtuuttomiakin tarpeitaan. Ei ole rikosta tai pahuutta, johon ei rajaton nautinnonhalu olisi johdattanut. Himo helposti hämärtää mielen valon ja johtaa kammottaviin asioihin. Järki on paras lahjamme.' Ciceron mukaan määrä tulee korvata laadulla.
Senecakin pohti sitä mikä elämässä on tärkeintä ja miten elää hyvää elämää. Hänenkin mukaansa vastaus siihen löytyy joskus vasta elämän loppupuolella.
Ihmiset voivottelevat lyhyttä elämää. Senecan mielestä elämä ei sinänsä ole lyhyt. Lyhyeksi sen tekee tuhlaaminen. Tuhlaamme siitä suuren osan. Yksi tuhlaa elämänsä kyltymättömään ahneuteen. Toinen askartelee loppumattomien joutavuuksien parissa. Kolmas juo. Neljäs vain velttoillee. Viides ajaa itsensä loppuun asettautumalla muiden mielipiteiden armoille ja juoksemalla yhteiskunnallisen kunnianhimon perässä. Kuudes laukkaa maasta toiseen voiton perässä. Seitsemäs seikkailee. Kahdeksas palvelee muita, saamatta siitä koskaan kiitosta. Moni ei jahtaa mitään, vaan heittäytyy kohtalon riepoteltavaksi, eikä ole tyytyväinen mihinkään.
Senecan mukaan olemme aidosti läsnä omassa elämässämme vain pienen ajan. Suurimman osan aikaa elämme kuin sumussa. Kulutamme vain aikaa. Voimme elää pitkään, mutta käytännössä emme ole eläneet.
Senecan mielestä ihmiset, jotka kieppuvat halujen ja heikkouksien koukussa, eivät koskaan löydä itseään. He eivät myöskään löydä kestävää pohjaa elämälleen, eivätkä lujantärkeitä asioita, jotka takaavat mielen rauhan. Rauhaa eivät löydä rikkauden metsästäjät. Sitä eivät löydä kannattajajoukkojensa keskellä olevat suosion perässä juoksijat. Kunniaa etsiviltäkin katkeavat verisuonet ennen kuin he pääsevät perille.
Ihmiset tarrautuvat omaisuuteensa ja kiinnittyvät kunniaansa, mutta hukkaavat sen mikä on kaikkein arvokkainta. Sitä he antavat viedä itseltään mielin määrin, sanoo Seneca. He tuhlaavat sitä, koska se ei maksa mitään.
Mikä se on? Se on aika. Arvokasta on aika, jota vietetään itselle aidosti tärkeiden asioiden ja ihmisten parissa. Vain silloin elämä tuntuu täydeltä. Vasta silloin voi löytää syvän rauhan. Kaikki muu on turhaa. Näin Rooma opettaa ja osaa myös olla varottava esimerkki.
LOPUKSI
’Ei ole myötätuulta sille,
jolla ei ole satamaa’
Seneca
Lähtö
Joulukuun lopussa sain selvitettyä oman elämäni vyyhdin ja pääsin kiinni omasta Ariadnen langastani. Ilmoitin työpaikassa, etten allekirjoita uutta vuoden sopimusta.
Maaliskuun alussa minulle pidettiin pienet läksiäiset. Takista oli tullut liivit. Illallisista piti tulla lounas, sitten kahvitilaisuus. Lopulta siitä tuli pikainen lasinkilistys.
Pomo piti ylistävän läksiäispuheen kuten asiaan kuuluu. Olin päättänyt, etten aio pitää perinteistä puhetta. Parin viimeisen kuukauden aikana oli syntynyt runo, jonka halusin lukea.
Mille grazie!
Korkealle kipusin:
Rooman seitsemälle kukkulalle
ja verenpaine.
Matalallekin menin:
katakombeihin
ja työuupumus.
Kaikille kiitos
oppivuodesta:
Opin:
byrokratioissa
prosessit
tuloksia
tärkeämmät
ja
se miltä näyttää
on tärkeämpää
kuin se mikä on.
Eipä väliä!
Orvieto ja Arezzo
Napoli ja Firenze
Venetsia ja Siena
San Gimignano
ja Sandran
aarre:
Perugia.
Näin ne kaikki.
Polvella roomalaisten
opin
ja Hadrianus
puhui minulle.
Hän sanoi
’Annat minulle
väärää tietoa, ystäväni
kun et anna minun
pitää miestä,
jolla on kolmekymmentä legioonaa
muita oppineempana.´
Eipä väliä!
Jos luulette
ettei
toimistomme
käytä paperia
katsokaa pomon pöytää,
kurkatkaa JP:n huoneeseen,
tutkikaa mitä Christina
tekee.
Ja nämä
sanani.
koko järjestölle:
Et ole
Miliksen poika,
vaan
Cereksen sisar.
Minne luulet
meneväsi
sotavarustein
sanoin ja marssiaskelein
divisioonien kanssa
köyhät maalitauluna?
Voi sinua!
Pura
jäykät solmusi,
avaa sylisi,
elä vuorosanasi
ja anna virrata.
Kun olen mennyt
virrasta
anna!
Mille grazie!
Nykymaailma palvoo katoavaa nuoruutta. Elämään kuuluvat kuitenkin kaikki iät. Yhden ikävaiheen liiallinen suosiminen kaventaa elämää ja on vaarallistakin. Jos jäämme vain nuoren innon varaan, unohtuu kokemuspääomaa ja pitkä muisti. Ilman kokemusta ja muistia olemme ilman kompassia, poukkoilemassa kulloisenkin muotivirtauksen perään. Emme pysty erottamaan tärkeätä ja vähemmän tärkeätä, arvokasta ja arvotonta toisistaan.
Jos kouristuksenomaisesti roikumme nuoruudessa ja pelkäämme vanhenemista, olemme eksyneet elämän tieltä. Ciceron mukaan elämän jokaisella vuodenajalla - lapsuudella, nuoruudella, aikuisuudella ja vanhenevalla elämällä – on oma erityislaatunsa ja vahvuutensa.
Vanhenevien ihmisten kohtalona ei saa olla elämän kapeneminen. Elämästä ei pidä eläköityä. Hyvin eletty elämä tuo parhaimmillaan mukanaan kaukonäköisyyttä, viisauttakin ja mielenrauhaa. Ciceron mukaan vanhojen ei tule haikailla nuoruuden nautintoja. Cicero sanookin: 'Minkä loistavan palveluksen ikääntyminen meille tekee kun se vie meiltä nuoruuden suurimman häpeäpilkun. Ei ole ihmiskunnalle suurempaa kirousta kuin vapaasti tyydyttää kaikkia kohtuuttomiakin tarpeitaan. Ei ole rikosta tai pahuutta, johon ei rajaton nautinnonhalu olisi johdattanut. Himo helposti hämärtää mielen valon ja johtaa kammottaviin asioihin. Järki on paras lahjamme.' Ciceron mukaan määrä tulee korvata laadulla.
Senecakin pohti sitä mikä elämässä on tärkeintä ja miten elää hyvää elämää. Hänenkin mukaansa vastaus siihen löytyy joskus vasta elämän loppupuolella.
Ihmiset voivottelevat lyhyttä elämää. Senecan mielestä elämä ei sinänsä ole lyhyt. Lyhyeksi sen tekee tuhlaaminen. Tuhlaamme siitä suuren osan. Yksi tuhlaa elämänsä kyltymättömään ahneuteen. Toinen askartelee loppumattomien joutavuuksien parissa. Kolmas juo. Neljäs vain velttoillee. Viides ajaa itsensä loppuun asettautumalla muiden mielipiteiden armoille ja juoksemalla yhteiskunnallisen kunnianhimon perässä. Kuudes laukkaa maasta toiseen voiton perässä. Seitsemäs seikkailee. Kahdeksas palvelee muita, saamatta siitä koskaan kiitosta. Moni ei jahtaa mitään, vaan heittäytyy kohtalon riepoteltavaksi, eikä ole tyytyväinen mihinkään.
Senecan mukaan olemme aidosti läsnä omassa elämässämme vain pienen ajan. Suurimman osan aikaa elämme kuin sumussa. Kulutamme vain aikaa. Voimme elää pitkään, mutta käytännössä emme ole eläneet.
Senecan mielestä ihmiset, jotka kieppuvat halujen ja heikkouksien koukussa, eivät koskaan löydä itseään. He eivät myöskään löydä kestävää pohjaa elämälleen, eivätkä lujantärkeitä asioita, jotka takaavat mielen rauhan. Rauhaa eivät löydä rikkauden metsästäjät. Sitä eivät löydä kannattajajoukkojensa keskellä olevat suosion perässä juoksijat. Kunniaa etsiviltäkin katkeavat verisuonet ennen kuin he pääsevät perille.
Ihmiset tarrautuvat omaisuuteensa ja kiinnittyvät kunniaansa, mutta hukkaavat sen mikä on kaikkein arvokkainta. Sitä he antavat viedä itseltään mielin määrin, sanoo Seneca. He tuhlaavat sitä, koska se ei maksa mitään.
Mikä se on? Se on aika. Arvokasta on aika, jota vietetään itselle aidosti tärkeiden asioiden ja ihmisten parissa. Vain silloin elämä tuntuu täydeltä. Vasta silloin voi löytää syvän rauhan. Kaikki muu on turhaa. Näin Rooma opettaa ja osaa myös olla varottava esimerkki.
LOPUKSI
’Ei ole myötätuulta sille,
jolla ei ole satamaa’
Seneca
Lähtö
Joulukuun lopussa sain selvitettyä oman elämäni vyyhdin ja pääsin kiinni omasta Ariadnen langastani. Ilmoitin työpaikassa, etten allekirjoita uutta vuoden sopimusta.
Maaliskuun alussa minulle pidettiin pienet läksiäiset. Takista oli tullut liivit. Illallisista piti tulla lounas, sitten kahvitilaisuus. Lopulta siitä tuli pikainen lasinkilistys.
Pomo piti ylistävän läksiäispuheen kuten asiaan kuuluu. Olin päättänyt, etten aio pitää perinteistä puhetta. Parin viimeisen kuukauden aikana oli syntynyt runo, jonka halusin lukea.
Mille grazie!
Korkealle kipusin:
Rooman seitsemälle kukkulalle
ja verenpaine.
Matalallekin menin:
katakombeihin
ja työuupumus.
Kaikille kiitos
oppivuodesta:
Opin:
byrokratioissa
prosessit
tuloksia
tärkeämmät
ja
se miltä näyttää
on tärkeämpää
kuin se mikä on.
Eipä väliä!
Orvieto ja Arezzo
Napoli ja Firenze
Venetsia ja Siena
San Gimignano
ja Sandran
aarre:
Perugia.
Näin ne kaikki.
Polvella roomalaisten
opin
ja Hadrianus
puhui minulle.
Hän sanoi
’Annat minulle
väärää tietoa, ystäväni
kun et anna minun
pitää miestä,
jolla on kolmekymmentä legioonaa
muita oppineempana.´
Eipä väliä!
Jos luulette
ettei
toimistomme
käytä paperia
katsokaa pomon pöytää,
kurkatkaa JP:n huoneeseen,
tutkikaa mitä Christina
tekee.
Ja nämä
sanani.
koko järjestölle:
Et ole
Miliksen poika,
vaan
Cereksen sisar.
Minne luulet
meneväsi
sotavarustein
sanoin ja marssiaskelein
divisioonien kanssa
köyhät maalitauluna?
Voi sinua!
Pura
jäykät solmusi,
avaa sylisi,
elä vuorosanasi
ja anna virrata.
Kun olen mennyt
virrasta
anna!
Mille grazie!
Thursday, January 13, 2011
Berlusconin äiti108
Kaunis, hyvä vai viisas elämä?
Italiassa on paljon opittavaa, ei vain itse Italiasta, vaan myös elämästä. Sieltä löytyvät myös avaimet hyvään elämään. Oppaina toimivat vanhat roomalaiset.
Matkaoppaiksi käyvät Marcus Aureliuksen muistelmat, Senecan kirjoitus elämän lyhyydestä ja Ciceron essee ystävyydestä.
Keskellä Campidoglia istuu ratsun selässä Marcus Aurelius. Alkuperäinen patsas on vieressä olevan Palazzo Nuovon uudessa siivessä. Vuosina 121–180 elänyttä Marcus Aureliusta pidetään Rooman valtakunnan valistuneimpana keisarina. Niinpä hänen mietelmiään ei pidä ohittaa kevyesti.
Aurelius ei kailota kauniin elämän puolesta. Hän kaipaa viisasta elämää. Sen salaisuutena hän pitää totuuteen pyrkimistä ja oikeudenmukaisuutta.
Aureliuksen mielestä aiheutamme itsellemme suurimmat vaivat, kun kuvittelemme olevamme muuta kuin mitä olemme; kun pyrimme aloille, joihin meillä ei ole lahjoja eikä taipumusta; ja kun emme kuuntele omaa ääntämme, vaan toimimme muiden ehdoilla. Aurelius sanoo: 'Katsokin että jokaisessa tilanteessa, pidätät itsellesi oikeuden muodostaa oman mielipiteesi ja olla oma itsesi'. Se riittää, vahvistaa Marcus Aurelius.
Hän varoittaa myös tuijottamasta muiden virheisiin. Hän neuvoo myös joskus kiertämään ongelmat. Hän kehottaa meitä olemaan itsellemme armollisia ja välttämään itsemme kiusaamista. Hän kehoittaa nauttimaan uuden päivän pienistäkin iloista ja hyvistä asioista. Epicuroksen lailla hän uskoo, että hyvään ja onnelliseen elämään tarvitaan vähän. Aurelius ei kuitenkaan romantisoi elämää. Se ei ole tanssia. Elämä on pikemminkin painia.
Aurelius muistuttaa, ettei mikään ole ihmiselle hyvää, jos se ei tee hänestä oikeudenmukaisempaa. Vaikka meillä olisi vain vähäpätöinen paikka elämässä, on velvollisuutemme tehdä siinä hyviä tekoja. Hyvät teot antavat ihmiselle enemmän kuin mielihyvän perässä juokseminen.
Aureliuksella on varoittava sana myös niille, jotka liikaa uskovat yksilön vapauteen, omaan itsenäisyyteensä ja kaikkivoipaisuuteensa. Emme omista edes omaa elämäämme. Synnymme tänne muiden avulla. Kasvamme ja vartumme muiden avustuksella. Lähtömmekään hetkeä ei meiltä kysytä.
Samasta varoittaa myös Publilius Syrus. Elämä ei ole meille vain lahja. Syruksen mukaan se on meillä vain lainassa. Emme täysin hallitse sitä. Kohtalo voi heittää eteemme minkä tahansa katkeran palan ja kalutun luun. On hyvä muistaa, että kaikki mikä on annettu, voidaan myös ottaa pois.
Aureliuksen mukaan on tärkeä tuntea itsensä. Siihen voi mennä pitkä aika, joskus koko elämä. Yhtä tärkeä on tuntea maailmaa. Maailman asiat on nähtävä selvästi, ilman illuusioita. Molempia tarvitaan hyvään elämään.
Italiassa on paljon opittavaa, ei vain itse Italiasta, vaan myös elämästä. Sieltä löytyvät myös avaimet hyvään elämään. Oppaina toimivat vanhat roomalaiset.
Matkaoppaiksi käyvät Marcus Aureliuksen muistelmat, Senecan kirjoitus elämän lyhyydestä ja Ciceron essee ystävyydestä.
Keskellä Campidoglia istuu ratsun selässä Marcus Aurelius. Alkuperäinen patsas on vieressä olevan Palazzo Nuovon uudessa siivessä. Vuosina 121–180 elänyttä Marcus Aureliusta pidetään Rooman valtakunnan valistuneimpana keisarina. Niinpä hänen mietelmiään ei pidä ohittaa kevyesti.
Aurelius ei kailota kauniin elämän puolesta. Hän kaipaa viisasta elämää. Sen salaisuutena hän pitää totuuteen pyrkimistä ja oikeudenmukaisuutta.
Aureliuksen mielestä aiheutamme itsellemme suurimmat vaivat, kun kuvittelemme olevamme muuta kuin mitä olemme; kun pyrimme aloille, joihin meillä ei ole lahjoja eikä taipumusta; ja kun emme kuuntele omaa ääntämme, vaan toimimme muiden ehdoilla. Aurelius sanoo: 'Katsokin että jokaisessa tilanteessa, pidätät itsellesi oikeuden muodostaa oman mielipiteesi ja olla oma itsesi'. Se riittää, vahvistaa Marcus Aurelius.
Hän varoittaa myös tuijottamasta muiden virheisiin. Hän neuvoo myös joskus kiertämään ongelmat. Hän kehottaa meitä olemaan itsellemme armollisia ja välttämään itsemme kiusaamista. Hän kehoittaa nauttimaan uuden päivän pienistäkin iloista ja hyvistä asioista. Epicuroksen lailla hän uskoo, että hyvään ja onnelliseen elämään tarvitaan vähän. Aurelius ei kuitenkaan romantisoi elämää. Se ei ole tanssia. Elämä on pikemminkin painia.
Aurelius muistuttaa, ettei mikään ole ihmiselle hyvää, jos se ei tee hänestä oikeudenmukaisempaa. Vaikka meillä olisi vain vähäpätöinen paikka elämässä, on velvollisuutemme tehdä siinä hyviä tekoja. Hyvät teot antavat ihmiselle enemmän kuin mielihyvän perässä juokseminen.
Aureliuksella on varoittava sana myös niille, jotka liikaa uskovat yksilön vapauteen, omaan itsenäisyyteensä ja kaikkivoipaisuuteensa. Emme omista edes omaa elämäämme. Synnymme tänne muiden avulla. Kasvamme ja vartumme muiden avustuksella. Lähtömmekään hetkeä ei meiltä kysytä.
Samasta varoittaa myös Publilius Syrus. Elämä ei ole meille vain lahja. Syruksen mukaan se on meillä vain lainassa. Emme täysin hallitse sitä. Kohtalo voi heittää eteemme minkä tahansa katkeran palan ja kalutun luun. On hyvä muistaa, että kaikki mikä on annettu, voidaan myös ottaa pois.
Aureliuksen mukaan on tärkeä tuntea itsensä. Siihen voi mennä pitkä aika, joskus koko elämä. Yhtä tärkeä on tuntea maailmaa. Maailman asiat on nähtävä selvästi, ilman illuusioita. Molempia tarvitaan hyvään elämään.
Subscribe to:
Posts (Atom)