Berlusconin äiti99

Yksityissektorin identiteettikriisi

Vaaleanruskea paljetein koristettu villatakki houkutteli Max Maran näyteikkunassa. Parin viikon ajan se naulasi minut eteensä. Se oli kaunis, mutta kallis. Lopulta päätin, että ostan sen. Astuin sisälle kauppaan. Pyysin nähdä villatakin. Myyjätär mittasi minua närkästyneen näköisenä päästä jalkoihin. Sitten hän tuhahti: ’Meillä EI ole MITÄÄN TEIDÄN KOKOISELLE.’ Äimistyneenä, mutta toisaalta huvittuneena - olinhan asiakas - palasin kadulle. Myös helpottuneena siitä ettei kallista villatakkia tarvinnut ostaa.

Vieraitteni kanssa kävimme via Corsolla ostoksilla. Myös vieraani äkkäsi ikkunassa mukavannäköisen villatakin. Hän halusi sovittaa sitä. Kauppias ilmoitti vihaisesti, ettei villatakkeja saa sovittaa. Mikään neuvottelu ei auttanut. Lopulta hermostuin ja sanoin, ettei tällaista tapaa missään muualla maailmassa. Hän vastasi siihen heti kipakasti: ’Tämä onkin Italia!’ ’Mutta bisnes on bisnestä kaikkialla…’, yritin vielä jatkaa. ’Ei meillä’ hän jo melkein huusi. Siinä hän oli oikeammassa kuin silloin aavistinkaan.

Yksityissektorilla on Italiassa - ainakin Roomassa - identiteettikriisi. Sekin luulee olevansa byrokratia, jolla on oikeus simputtaa asiakkaita. Kaikesta päätellen asia on yleisemminkin tiedossa. Seuraavat vieraani kertoivat, että opaskirjassa oikein varoitetaan, ettei ynseää palvelua tule ottaa henkilökohtaisesti.

Italiassa on maailman vanhin pankki, yli 500-vuotias Sienassa perustettu Monti dei Paschi. Pitkät ovat perinteet, mutta niiden päivittämisen kanssa on ongelmia. Pankkilaitosta on suojeltu aivan näihin päiviin asti ulkomaiselta kilpailulta. Ehkä juuri siitä syystä pankkipalvelut ovat Euroopan kalliimpia. Palvelut laahaavat myös muun Euroopan jäljessä. Tai oikeastaan, meillähän on enää vain itsepalvelua. Ehkä pitää olla kiitollinen vähästäkin palvelusta, minkä nykyään vielä maailmalla onnistuu saamaan.

Asuinalueeni pankkeihin tutustuin kun epätoivoisesti yritin nostaa Visalla rahaa. Se ei onnistunut. Pankkeihin tekemäni aika-matka oli kuitenkin kiinnostava.

Pankkeihin ei menty noin vain rivasta vetämällä. Ensin oli käsilaukku jätettävä ulko-eteisen lukittaviin lokeroihin. Sitten oli astuttava panssarilasiseen raketin näköiseen, hermeettisesti sulkeutuvaan lieriöön, joka kaikesta päätellen onnistui siirtämään asiakkaan viime vuosisadan alkupuolelle. En suosittele aikakonetta ahtaanpaikankammoisille. Vastassa oli hämärästi valaistu näennäispalvelulaitos puisine palveluluukkuineen ja pölyisine mappeineen sekä ankaran näköiset virkailijat.

Sky Cable, jolta sain pitkän mutkikkaan prosessin jälkeen kaapeli-tv-kytkennät, toimi nopeammin kuin pankki. Pankkitilin saamiseen meni viisi viikkoa. Sky Cable saapui vaivaisen kolmen viikon odottelun jälkeen. Eikä siitä sitten kovin helposti päässyt eroonkaan.