Saturday, November 6, 2010

Berlusconin äiti66

Kansa humaltui veren näkemisestä.

Tertullius totesi vuonna 197, ettei Colosseumin näytöksissä voinut välttyä kummalliselta mielenkiihotukselta. Esitykset vaikuttivat järkevimpiinkin katsojiin. Hekin alkoivat vaatia, että kuolettavasti haavoittunut mies raahataan takaisin areenalle, jotta näkisivät paremmin hänen kuolinkamppailunsa. Pyhä Augustinus kertoi kristitystä ystävästään Alypiuksesta, joka uskoi, ettei yksi kerta voisi mitenkään häneen vaikuttaa. Mutta kun Alypius näki miehen kaatuvan ja veren valuvan sekä kuuli hurjistuneen ihmismassan mylvivän, hän tunsi humaltuvansa, kulaisevansa raakalaisuutta ja imevänsä sisäänsä verenhimoa. Nähty väkivalta vaikutti myös eroottisesti. Näytösten jälkeen prostituoiduilla kävi kauppa kuumana.

Oli muutamia roomalaisia oppineita, jotka eivät pitäneet tappojuhlista. Seneca arvosteli gladiaattoritaistelujen julmuutta ja niiden katselemista. Hän oli väkivallattomuuden kannattaja. Samoin Cicero, jonka ajatukset ovat "moderneja". Hänkin arvosti väkivallattomuutta ja pohdiskeli hyvän ihmisen ominaisuuksia. Ystävyyttä käsittelevässä kirjoituksessaan hän toteaa, että hyvä ihminen on viisas ja vain viisas on hyvä ihminen. Hänen mielestään viisas ja hyvä ihminen on oikeudenmukainen, vastuuntuntoinen ja vakaumuksensa mittainen. Hän ei suosi väkivaltaa. Senecan ja Ciceron ajatuksilla ei ollut verisiin menoihin juuri mitään vaikutusta. Eivätkä keisaritkaan saaneet niitä hevin loppumaan. Kristinuskoon kääntynyt keisari Konstantinus kielsi vuonna 326 jKr. veriset näytökset. Ne kuitenkin jatkuivat vielä parisataa vuotta, kunnes keisari Justinius kielsi ne kuolemantuomion uhalla.

Juutalais-kristillinen usko toi uuden maailmankuvan. Uudet käsitykset elämän pyhyydestä, armosta ja rakkaudesta pyyhkäisivät pois vanhat pakanalliset käsitykset veriuhreista pahan sovittajana ja kaaoksen torjujana.

Vaikka amfiteattereiden näytökset loppuivat, ei kaikki väkivalta eikä sen esillepanokaan siihen loppunut. Se otti muita muotoja muilla tantereilla.

No comments:

Post a Comment