Berlusconin äiti64

Kuolettavan hauskaa

Colosseum on tappohuvien muistomerkki. Se saa pohtimaan roomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurimme väkivaltaisia juuria.

Magnus Wistrand yllättää kirjassaan ’Väkivalta Antiikin kulttuurissa’ sanomalla, että Colosseumin väkivalta jatkuu tv-ruuduissamme. Hänen mukaansa, virtuaalicolosseumit tunkevat päivittäin koteihimme murhaspektaakkeleita. Vain väkivaltakulttuurin ulkoiset muodot ovat muuttuneet, mutta taustalla oleva väkivaltarakenne on hänen mukaansa koskemattomampi kuin luulemmekaan.

Wistrandin mukaan antiikin Rooman väkivalta oli samalla tavoin viihdettä. Se ei kuitenkaan ollut vailla tarkoitusperiä. Sen avulla juurrutettiin kansaan arvoja ja asenteita, joita hallitsijat pitivät tärkeinä imperiumin säilymisen kannalta. Wistrand katsoo, että sama tapahtuu meidänkin yhteiskunnassamme. Nykyiset hallitsijat vain käyttävät useimmiten hienovaraisempia keinoja kuin roomalaiset. Ei aina sillä meille työnnetään television tuutista myös sodan julmuuksia. Vallankäyttö on meilläkin näytteillepanoa. Valtaa esitetään myös seremonioiden, mahtipontisten näyttelyiden ja ohimarssien avulla. Väkivalta on myös piilotetumpaa. Pyrkimyksenä on luoda mielikuvia päättäjien ja alamaisten valtaeroista.

Väkivalta antiikin Roomassa oli monisyistä ja vaihteli Rooman valtakunnan eri aikoina. Tutkijoilla on monia teorioita. Yhden teorian mukaan roomalaiset alun perin pelkäsivät kuolemaa. Häpeän hallitseminen oli myös osa varhaisroomalaista kulttuuria.

Rooman valtakunnan alussa sankarina pidettiin henkilöä, joka pystyi pahaan, mutta ei sitä kuitenkaan tehnyt. Ihmisyyteen katsottiin kuuluvan vastuu ja vastuuseen kuului, että väkivaltaa helposti synnyttävissä tilanteissa pystyi kontrolloimaan omia väkivaltaisia impulssejaan. Myöhemmin tämä kontrolli hölleni. Väkivallasta tuli hyväksyttyä. Se myös brutalisoitui. Sitä on pidetty yhtenä Rooman valtakunnan tuhoon johtavana tekijänä.