Saturday, November 20, 2010

Berlusconin äiti72

Limbo ja tangentopolis

Välillä lehdistä sai lukea kummallisia uutisia. Kolmekymmentä katolista teologia ympäri maailmaa kokoontui joulukuussa 2005 pohtimaan mitä tehdä limbolle. Limbo on kuoleman jälkeinen paratiisin ja helvetin välinen olotila, jonne kastamattomien lasten uskottiin joutuvan yhdessä hurskaiden pakanoiden ja syntymättömien sikiöiden kanssa. Kokouksessa päätettiin, ettei limbo ole koskaan ollut osa katolista oppia, vaan tämä keski-aikainen käsite oli vain roikkunut mukana. Limboon tehtiin pesäero ja se heitettiin romukoppaan.

Rooman vanhan valtakunnan papit olivat olleet myös poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Paavit jatkoivat samaa "perinnettä". Historian saatossa maallinen valta ja pyhä paimenuus sekoittuivat toisiinsa. Hallitsijat saattoivat julistaa itsensä paaveiksi. Heidän käyttäytymisensä saattoi myös olla kaukana uskonnon moraaliperiaatteista.

Aristoteles sanoi aikoinaan, että meistä tulee oikeamielisiä vain harjoittelemalla ja tekemällä oikeamielisiä tekoja. Meistä tulee rohkeita, vain pyrkimällä rohkeuteen. Väärämielisiä mahtuu joka joukkoon. Rohkeudenpuute vaivaa monia. Näin on katolisenkin kirkon kohdalla. Sinne on mahtunut myös moraalittomuutta. Toisaalta kirkossa on myös ollut rohkeita pappeja ja oikeamielisiä kardinaaleja. Yksi heistä on Milanon arkkipiispa Carlo Maria Martini. Hän on ottanut esiin julkisen ja yksityisen sektorin epäpyhän ja korruptoituneen liiton. Jo paljon ennen kuin Italiassa puhuttiin tangentopolista, Martini puhui voitelurahavaltiosta ja korruptiokaupungista. Hänen ajatuksensa perustuivat kirkon parhaisiin arvoihin: rehellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja yhteiseen hyvään. Yhteinen hyvä ei tarkoittanut puolueen tai jonkun tietyn ryhmän hyvää, vaan koko yhteiskunnan hyvää. Martinin mukaan korruption vastaiseen taisteluun voidaan ryhtyä vasta, kun ensin nähdään maailma raadollisuudessaan, katsotaan tylyäkin totuutta rohkeasti silmiin ja uskalletaan tunnustaa vaikeatkin ilmiöt. Sen jälkeen on tärkeä ymmärtää, ettei paha poistu itsestään eikä tilanne korjaannu ilman väliintuloa.





.

No comments:

Post a Comment