Kaunis, hyvä vai viisas elämä?
Italiassa on paljon opittavaa, ei vain itse Italiasta, vaan myös elämästä. Sieltä löytyvät myös avaimet hyvään elämään. Oppaina toimivat vanhat roomalaiset.
Matkaoppaiksi käyvät Marcus Aureliuksen muistelmat, Senecan kirjoitus elämän lyhyydestä ja Ciceron essee ystävyydestä.
Keskellä Campidoglia istuu ratsun selässä Marcus Aurelius. Alkuperäinen patsas on vieressä olevan Palazzo Nuovon uudessa siivessä. Vuosina 121–180 elänyttä Marcus Aureliusta pidetään Rooman valtakunnan valistuneimpana keisarina. Niinpä hänen mietelmiään ei pidä ohittaa kevyesti.
Aurelius ei kailota kauniin elämän puolesta. Hän kaipaa viisasta elämää. Sen salaisuutena hän pitää totuuteen pyrkimistä ja oikeudenmukaisuutta.
Aureliuksen mielestä aiheutamme itsellemme suurimmat vaivat, kun kuvittelemme olevamme muuta kuin mitä olemme; kun pyrimme aloille, joihin meillä ei ole lahjoja eikä taipumusta; ja kun emme kuuntele omaa ääntämme, vaan toimimme muiden ehdoilla. Aurelius sanoo: 'Katsokin että jokaisessa tilanteessa, pidätät itsellesi oikeuden muodostaa oman mielipiteesi ja olla oma itsesi'. Se riittää, vahvistaa Marcus Aurelius.
Hän varoittaa myös tuijottamasta muiden virheisiin. Hän neuvoo myös joskus kiertämään ongelmat. Hän kehottaa meitä olemaan itsellemme armollisia ja välttämään itsemme kiusaamista. Hän kehoittaa nauttimaan uuden päivän pienistäkin iloista ja hyvistä asioista. Epicuroksen lailla hän uskoo, että hyvään ja onnelliseen elämään tarvitaan vähän. Aurelius ei kuitenkaan romantisoi elämää. Se ei ole tanssia. Elämä on pikemminkin painia.
Aurelius muistuttaa, ettei mikään ole ihmiselle hyvää, jos se ei tee hänestä oikeudenmukaisempaa. Vaikka meillä olisi vain vähäpätöinen paikka elämässä, on velvollisuutemme tehdä siinä hyviä tekoja. Hyvät teot antavat ihmiselle enemmän kuin mielihyvän perässä juokseminen.
Aureliuksella on varoittava sana myös niille, jotka liikaa uskovat yksilön vapauteen, omaan itsenäisyyteensä ja kaikkivoipaisuuteensa. Emme omista edes omaa elämäämme. Synnymme tänne muiden avulla. Kasvamme ja vartumme muiden avustuksella. Lähtömmekään hetkeä ei meiltä kysytä.
Samasta varoittaa myös Publilius Syrus. Elämä ei ole meille vain lahja. Syruksen mukaan se on meillä vain lainassa. Emme täysin hallitse sitä. Kohtalo voi heittää eteemme minkä tahansa katkeran palan ja kalutun luun. On hyvä muistaa, että kaikki mikä on annettu, voidaan myös ottaa pois.
Aureliuksen mukaan on tärkeä tuntea itsensä. Siihen voi mennä pitkä aika, joskus koko elämä. Yhtä tärkeä on tuntea maailmaa. Maailman asiat on nähtävä selvästi, ilman illuusioita. Molempia tarvitaan hyvään elämään.
Thursday, January 13, 2011
Tuesday, December 28, 2010
Berlusconin äiti107
Ohjenuorana oveluus
Italialaista kulttuuria ei hallitse vain kauneuden tavoittelu eli bella figura. Myös oveluus on kulttuurinen epäarvo. Siitä ovat puhuneet italialaiset itse, ei pahansuovaiset ulkomaalaiset. Gabriele Calvi sanoo maanmiehistään:
’Olemme pyhimyksiä, sankareita, improvisoijia ja taitavia järkkääjiä. Ennen kaikkea, olemme ovelia. Oveluuteemme liittyy pelko. Pelkäämme koko ajan sitä, että jos emme heti jymäytä muita, tulemme itse jymäytetyksi ja muut hyötyvät kustannuksellamme.’
Calvin mielestä italialaisessa yhteiskunnassa vallitsee epäluulon kulttuuri, joka on vanhaa perua. Hän sanoo ettei suurin osa italialaisista luota muihin, eikä edes itseensä. He eivät myöskään luota julkisiin laitoksiin, ei ammattiyhdistyksiin, eikä poliittisiin puolueisiin.
Roomalaisen palvelun karvas sivutuote voi olla huijatuksi tuleminen. Ei vain takseissa, vaan myös ravintoloissa, joskus myös liikkeissä. Laskutusvirheet ovat yleisiä. Ylihintaa joutuu helposti maksamaan, jos ei ole tarkkana. Italiassa vaikuttava oveluus kulkee nimellä furbo.
Roomassa pidetään itsestään selvänä, että ihmisen tulee olla furbo eli ovela. Sen vastakohta on fesso eli hyväuskoinen hölmö. Italialaisen näkemyksen mukaan fessoilusta kuuluukin maksaa. Kukapa olisi usein helpompi fesso kuin pahaa aavistamaton turisti tai maahanmuuttaja.
Furbo oveluuteen kuuluu, että yrittää hyötyä joka käänteessä, joka tilanteesta. Hyötyjät liikkuvat myös poliitikkojen ympärillä. He imartelevat ja kumartelevat. Carlo Levi nimitti näitä italialaisia hännystelijöitä sanalla luigini. Luiginit kumartavat ylempiään, samalla kun potkivat hierarkian alaportailla olevia heikompiaan. Eikö meiltäkin löydy joskus tällaisia työtovereita organisaatioiden hierarkioissa?
Maailmalla tunnetaan ainakin kaksi toisilleen vastakkaista kulttuuria: lain kulttuuri ja kunnian kulttuuri. Lain kulttuurissa vallitsevat lait, joita kaikkien tulee noudattaa. Niitä ylläpitämään on asetettu instituutioita ja hyvän hallinnon periaatteita. Sama ei päde kunnian kulttuuriin. Kunnian kulttuurissa vaikuttavat ryhmän omat, usein sanattomasti sovitut säännöt. Ryhmän etu korostuu ulkopuolisten kustannuksella.
Kunnian kulttuurissa ajatellaan, että kiltit ja typerät fessot saavat vain syyttää itseään, kun elävät sääntöjen mukaan, eivätkä osaa hyödyntää eteensä avautuvia tilaisuuksia. Heitä saa vapaasti naruttaa. Koska valtio, byrokraatit ja poliitikot myös ”furboavat” ihmisiä, on kansalaisilla puolestaan oikeus voittaa nämä oveluudellaan. Hyvän hallinnon kulttuurin juurruttaminen tällaiseen ajatteluun on varsin vaikeaa.
Kannattaa siis olla tarkkana Italiassa, eikä uskoa ihmisten hyväntahtoisuuteen. Turistit haistetaan jo kaukaa ja heidät tiedetään helpoksi saaliiksi. Vainoharhaiseksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Se pilaa koko loman. Intialaisen ystäväni ohjenuora sopii tähänkin tilanteeseen: trust but test eli luota mutta samalla testaa.
Italialaista kulttuuria ei hallitse vain kauneuden tavoittelu eli bella figura. Myös oveluus on kulttuurinen epäarvo. Siitä ovat puhuneet italialaiset itse, ei pahansuovaiset ulkomaalaiset. Gabriele Calvi sanoo maanmiehistään:
’Olemme pyhimyksiä, sankareita, improvisoijia ja taitavia järkkääjiä. Ennen kaikkea, olemme ovelia. Oveluuteemme liittyy pelko. Pelkäämme koko ajan sitä, että jos emme heti jymäytä muita, tulemme itse jymäytetyksi ja muut hyötyvät kustannuksellamme.’
Calvin mielestä italialaisessa yhteiskunnassa vallitsee epäluulon kulttuuri, joka on vanhaa perua. Hän sanoo ettei suurin osa italialaisista luota muihin, eikä edes itseensä. He eivät myöskään luota julkisiin laitoksiin, ei ammattiyhdistyksiin, eikä poliittisiin puolueisiin.
Roomalaisen palvelun karvas sivutuote voi olla huijatuksi tuleminen. Ei vain takseissa, vaan myös ravintoloissa, joskus myös liikkeissä. Laskutusvirheet ovat yleisiä. Ylihintaa joutuu helposti maksamaan, jos ei ole tarkkana. Italiassa vaikuttava oveluus kulkee nimellä furbo.
Roomassa pidetään itsestään selvänä, että ihmisen tulee olla furbo eli ovela. Sen vastakohta on fesso eli hyväuskoinen hölmö. Italialaisen näkemyksen mukaan fessoilusta kuuluukin maksaa. Kukapa olisi usein helpompi fesso kuin pahaa aavistamaton turisti tai maahanmuuttaja.
Furbo oveluuteen kuuluu, että yrittää hyötyä joka käänteessä, joka tilanteesta. Hyötyjät liikkuvat myös poliitikkojen ympärillä. He imartelevat ja kumartelevat. Carlo Levi nimitti näitä italialaisia hännystelijöitä sanalla luigini. Luiginit kumartavat ylempiään, samalla kun potkivat hierarkian alaportailla olevia heikompiaan. Eikö meiltäkin löydy joskus tällaisia työtovereita organisaatioiden hierarkioissa?
Maailmalla tunnetaan ainakin kaksi toisilleen vastakkaista kulttuuria: lain kulttuuri ja kunnian kulttuuri. Lain kulttuurissa vallitsevat lait, joita kaikkien tulee noudattaa. Niitä ylläpitämään on asetettu instituutioita ja hyvän hallinnon periaatteita. Sama ei päde kunnian kulttuuriin. Kunnian kulttuurissa vaikuttavat ryhmän omat, usein sanattomasti sovitut säännöt. Ryhmän etu korostuu ulkopuolisten kustannuksella.
Kunnian kulttuurissa ajatellaan, että kiltit ja typerät fessot saavat vain syyttää itseään, kun elävät sääntöjen mukaan, eivätkä osaa hyödyntää eteensä avautuvia tilaisuuksia. Heitä saa vapaasti naruttaa. Koska valtio, byrokraatit ja poliitikot myös ”furboavat” ihmisiä, on kansalaisilla puolestaan oikeus voittaa nämä oveluudellaan. Hyvän hallinnon kulttuurin juurruttaminen tällaiseen ajatteluun on varsin vaikeaa.
Kannattaa siis olla tarkkana Italiassa, eikä uskoa ihmisten hyväntahtoisuuteen. Turistit haistetaan jo kaukaa ja heidät tiedetään helpoksi saaliiksi. Vainoharhaiseksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Se pilaa koko loman. Intialaisen ystäväni ohjenuora sopii tähänkin tilanteeseen: trust but test eli luota mutta samalla testaa.
Monday, December 27, 2010
Berlusconin äiti106
Pyöröovet
Berlusconi on hyvä esimerkki siitä, kuinka korruptio hämärtää sekä politiikan että liike-elämän rajoja. Poliitikot siirtyvät pyöröovista yhtiöiden palkkalistoille ja päinvastoin. Liike-elämä maksaa korruptiorahaa paitsi omien asioittensa ajamiseen myös tukeakseen itselleen uskollisten poliittisten hämärämiesten toimintaa. Vallitsee symbioosi, jossa koko joukko liikeyrityksiä menestyy paikallisen ja kansallisen politiikan kylkiäisenä. Italialaista yhteiskuntaa tutkineen Paul Ginsborg’in mukaan Italiassa vaikuttaa harvainvalta: pieni joukko poliittisesti vahvoja henkilöitä, joita kytkee toisiinsa myös sukusidokset. He istuvat samoissa johtokunnissa ja kontrolloivat italialaista yhteiskuntaa monella tavalla.
Poliittinen korruptio on myös demokratian rappiota, sillä koko yhteiskuntaa alkaa hallita kaksijakoisuus ja kaksinaismoraali. On kahdet toimintasäännöt: ’meidän ja muiden’. Yhteiskunta toimii valtaapitävien jäsentensä ehdoilla. Kun vallan demokraattiset kontrollijärjestelmät ovat puutteellisia, alkavat yhteiskuntarakenteet luoda vain harvoille ja valituille tilaisuuksia. Tilaisuudet taas luovat "varkaita". Varjotalous lyö kättä varjopolitiikan kanssa. Perustuslain tasa-arvo on usein vain näennäinen ohjenuora, ei toimiva todellisuus. Toisin kuin suomalaiset, italialaiset uskovat helposti salaliittoihin. Italialainen termi salassa toimiville salaliitoille on dietrismo.
Koko yhteiskunnallista järjestelmää ja sen instituutioita horjuttaa perustavanlaatuinen heikkous. Italiassa toiminnan tukena on Ginsburgin mukaan myös vaikenemisen kulttuuri omertà. Sitä ylläpitää myös kulttuurinen furbo-ajattelu.
Berlusconi on hyvä esimerkki siitä, kuinka korruptio hämärtää sekä politiikan että liike-elämän rajoja. Poliitikot siirtyvät pyöröovista yhtiöiden palkkalistoille ja päinvastoin. Liike-elämä maksaa korruptiorahaa paitsi omien asioittensa ajamiseen myös tukeakseen itselleen uskollisten poliittisten hämärämiesten toimintaa. Vallitsee symbioosi, jossa koko joukko liikeyrityksiä menestyy paikallisen ja kansallisen politiikan kylkiäisenä. Italialaista yhteiskuntaa tutkineen Paul Ginsborg’in mukaan Italiassa vaikuttaa harvainvalta: pieni joukko poliittisesti vahvoja henkilöitä, joita kytkee toisiinsa myös sukusidokset. He istuvat samoissa johtokunnissa ja kontrolloivat italialaista yhteiskuntaa monella tavalla.
Poliittinen korruptio on myös demokratian rappiota, sillä koko yhteiskuntaa alkaa hallita kaksijakoisuus ja kaksinaismoraali. On kahdet toimintasäännöt: ’meidän ja muiden’. Yhteiskunta toimii valtaapitävien jäsentensä ehdoilla. Kun vallan demokraattiset kontrollijärjestelmät ovat puutteellisia, alkavat yhteiskuntarakenteet luoda vain harvoille ja valituille tilaisuuksia. Tilaisuudet taas luovat "varkaita". Varjotalous lyö kättä varjopolitiikan kanssa. Perustuslain tasa-arvo on usein vain näennäinen ohjenuora, ei toimiva todellisuus. Toisin kuin suomalaiset, italialaiset uskovat helposti salaliittoihin. Italialainen termi salassa toimiville salaliitoille on dietrismo.
Koko yhteiskunnallista järjestelmää ja sen instituutioita horjuttaa perustavanlaatuinen heikkous. Italiassa toiminnan tukena on Ginsburgin mukaan myös vaikenemisen kulttuuri omertà. Sitä ylläpitää myös kulttuurinen furbo-ajattelu.
Sunday, December 26, 2010
Berlusconin äiti105
Kaimaani
Berlusconi on kieltämättä karismaattinen, mutta hän ei hallitse diplomatiaa tai ei välitä siitä. Hän haluaa myös esiintyä rentona kansanmiehenä. Tässä hän jatkaa keisari Claudiuksen aloittamaa linjaa eli viihdyttää kansalaisia kyseenalaisilla vitseillään ja herjoillaan.
Berlusconi sanoo kertoilevansa kaskuja irrotellakseen jäykkää ilmapiiriä. Siinä hän kieltämättä onnistuu. Hänen huumorin tajunsa vain on siinä määrin erikoinen, että se ei herätä vastakaikua etenkään Italian ulkopuolella.
Saksalaista EU parlamentikkoa Berlusconi luonnehti Strasbourgin kokouksessa keskitysleirin natsivartijaksi. Vuonna 2003 Berlusconi loihe lausumahan neljää kertaa avioituneelle Saksan liittokanslerille ’Gerhard, sinulla kun on kokemusta vaimojen kanssa, neuvopas nyt meitä muita miten naisia kohdellaan.´ Brittipoliitikon suureksi hämmästykseksi Berlusconi väitti myös kaikkien toimittajien ja lakimiesten olevan kommunisteja.
Suomikin sai osansa, kun Berlusconi, kampanjoidessaan EU:n ruokavirastoa Italiaan, herjasi suomalaista ruokaa ja sanoi, etteivät suomalaiset tiedä raakakinkusta mitään. Hän sanoi myös ottaneensa naftaliinista käyttöön englanninkielisen playboy arsenaalinsa tehdäkseen vaikutuksen Haloseen. Kohun synnyttyä, hän yritti paikkailla lausuntoaan sanomalla, että ’jokainen joka on nähnyt Halosen kuvan tietää että hän ei voinut olla tosissaan.’ Halonen ei jäänyt sanattomaksi. Presidenttimme herätti suurta ihailua, kun kerroin Italiassa hänen väitetystä vastauksestaan: ’Herra Berlusconi yliarvioi viehätysvoimansa.’
Kun naapurikauppiaalle selvisi, että olen suomalainen, hän huudahti: ”Mamma mia! Finlandese! Scusi scusi signora… Berlusconi” oli kaikki mitä ymmärsin puheryöpystä, jossa kauppias pyysi vuolaasti anteeksi Berlusconin suomalaisiin kohdistamaa loukkausta. Myöhemmin kuulin, että tavalliset italialaiset olivat lähettäneet suurlähetystöllemme ainakin viisikymmentä anteeksipyyntöä Berlusconin puolesta.
Romano Prodi valitteli vahinkoa, jonka Berlusconi oli saanut aikaan Kiina kommenteillaan. Berlusconi oli sanonut, että ’kiinalaiset kommunistit söivät lapsiaan’. Maaliskuussa 2006 hän korjasi väitettään sanomalla, että ’voitte lukea kommunismin mustasta kirjasta, että Maon Kiinassa ei syöty lapsia, vaan lapset keitettiin ja käytettiin lannoitteena.’ Myöhemmin Berlusconi tunnusti, että ironiaksi tarkoitettu lausunto oli kyseenalainen, mutta että ’hän ei pystynyt kontrolloimaan itseään’.
Huhtikuussa 2006, noin viikko ennen vaaleja Italian Kauppakamarissa pitämässään puheessa Berlusconi ei taaskaan pystynyt hillitsemään itseään. Hän sanoi, että 'arvostaa italialaisten älykkyyttä eikä usko että olisi suuria määriä mulkkuja, jotka äänestäisivät vastoin omia intressejään.’ Taas Berlusconi joutui selittämään karkeaa kielenkäyttöään. Hän tunnusti, että ’kielenkäyttö oli karkeaa, mutta samalla hyvin tehokasta’.
Berlusconissa on kieltämättä aineksia satiiriin. Eivätkä italialaiset ole jättäneet tätä tilaisuutta käyttämättä. Berlusconia räävittiin Adriano Celentanon ohjelmassa RockPolitik. Ohjelma teki kaikkien aikojen katseluennätyksen lokakuussa 2005 kun 12,5 miljoonaa katsojaa liimautui tv:n ääreen. Oscar-voittaja Roberto Benignin voimin etsittiin edes yhtä asiaa, jonka Berlusconi oli tehnyt Italian hyväksi. Ohjelmassa mainittiin myös, että Italia oli maailman sananvapaustilaston 77. sijalla Bulgarian ja Mongolian välissä. Kauniin elämän ohjaaja ja päänäyttelijä Roberto Benigni parodioi tv:ssä Berlusconia uhkaamalla laittaa vankilaan kaikki, jotka sanovat, että maassa ei ole sananvapautta! Seuraavana päivänä Italian kaksi suurinta lehteä Corriera della Sera ja La Repubblica uhrasivat monta sivua ohjelman analyysille. Vasta-argumenttejakin oli. Jo se, että Celentanon ohjelman esittäminen sallittiin, katsottiin merkiksi siitä että sananvapaus toimi Italiassa.
Nanni Moretti teki vaalien alla Berlusconista filmin nimeltä Kaimaani. Filmi on tragikoominen. Moretti sanoikin, ettei Berlusconi ole tosielämässä saanut häntä koskaan nauramaan. Hän sanoi korostaneensa elokuvassa vaaraa, joka yhteiskunnassa syntyy, silloin kun ihmiset tottuvat pitämään normaaleina tai huvittavina asioita, joita ei voi hyväksyä demokratiassa.
Berlusconi on kieltämättä karismaattinen, mutta hän ei hallitse diplomatiaa tai ei välitä siitä. Hän haluaa myös esiintyä rentona kansanmiehenä. Tässä hän jatkaa keisari Claudiuksen aloittamaa linjaa eli viihdyttää kansalaisia kyseenalaisilla vitseillään ja herjoillaan.
Berlusconi sanoo kertoilevansa kaskuja irrotellakseen jäykkää ilmapiiriä. Siinä hän kieltämättä onnistuu. Hänen huumorin tajunsa vain on siinä määrin erikoinen, että se ei herätä vastakaikua etenkään Italian ulkopuolella.
Saksalaista EU parlamentikkoa Berlusconi luonnehti Strasbourgin kokouksessa keskitysleirin natsivartijaksi. Vuonna 2003 Berlusconi loihe lausumahan neljää kertaa avioituneelle Saksan liittokanslerille ’Gerhard, sinulla kun on kokemusta vaimojen kanssa, neuvopas nyt meitä muita miten naisia kohdellaan.´ Brittipoliitikon suureksi hämmästykseksi Berlusconi väitti myös kaikkien toimittajien ja lakimiesten olevan kommunisteja.
Suomikin sai osansa, kun Berlusconi, kampanjoidessaan EU:n ruokavirastoa Italiaan, herjasi suomalaista ruokaa ja sanoi, etteivät suomalaiset tiedä raakakinkusta mitään. Hän sanoi myös ottaneensa naftaliinista käyttöön englanninkielisen playboy arsenaalinsa tehdäkseen vaikutuksen Haloseen. Kohun synnyttyä, hän yritti paikkailla lausuntoaan sanomalla, että ’jokainen joka on nähnyt Halosen kuvan tietää että hän ei voinut olla tosissaan.’ Halonen ei jäänyt sanattomaksi. Presidenttimme herätti suurta ihailua, kun kerroin Italiassa hänen väitetystä vastauksestaan: ’Herra Berlusconi yliarvioi viehätysvoimansa.’
Kun naapurikauppiaalle selvisi, että olen suomalainen, hän huudahti: ”Mamma mia! Finlandese! Scusi scusi signora… Berlusconi” oli kaikki mitä ymmärsin puheryöpystä, jossa kauppias pyysi vuolaasti anteeksi Berlusconin suomalaisiin kohdistamaa loukkausta. Myöhemmin kuulin, että tavalliset italialaiset olivat lähettäneet suurlähetystöllemme ainakin viisikymmentä anteeksipyyntöä Berlusconin puolesta.
Romano Prodi valitteli vahinkoa, jonka Berlusconi oli saanut aikaan Kiina kommenteillaan. Berlusconi oli sanonut, että ’kiinalaiset kommunistit söivät lapsiaan’. Maaliskuussa 2006 hän korjasi väitettään sanomalla, että ’voitte lukea kommunismin mustasta kirjasta, että Maon Kiinassa ei syöty lapsia, vaan lapset keitettiin ja käytettiin lannoitteena.’ Myöhemmin Berlusconi tunnusti, että ironiaksi tarkoitettu lausunto oli kyseenalainen, mutta että ’hän ei pystynyt kontrolloimaan itseään’.
Huhtikuussa 2006, noin viikko ennen vaaleja Italian Kauppakamarissa pitämässään puheessa Berlusconi ei taaskaan pystynyt hillitsemään itseään. Hän sanoi, että 'arvostaa italialaisten älykkyyttä eikä usko että olisi suuria määriä mulkkuja, jotka äänestäisivät vastoin omia intressejään.’ Taas Berlusconi joutui selittämään karkeaa kielenkäyttöään. Hän tunnusti, että ’kielenkäyttö oli karkeaa, mutta samalla hyvin tehokasta’.
Berlusconissa on kieltämättä aineksia satiiriin. Eivätkä italialaiset ole jättäneet tätä tilaisuutta käyttämättä. Berlusconia räävittiin Adriano Celentanon ohjelmassa RockPolitik. Ohjelma teki kaikkien aikojen katseluennätyksen lokakuussa 2005 kun 12,5 miljoonaa katsojaa liimautui tv:n ääreen. Oscar-voittaja Roberto Benignin voimin etsittiin edes yhtä asiaa, jonka Berlusconi oli tehnyt Italian hyväksi. Ohjelmassa mainittiin myös, että Italia oli maailman sananvapaustilaston 77. sijalla Bulgarian ja Mongolian välissä. Kauniin elämän ohjaaja ja päänäyttelijä Roberto Benigni parodioi tv:ssä Berlusconia uhkaamalla laittaa vankilaan kaikki, jotka sanovat, että maassa ei ole sananvapautta! Seuraavana päivänä Italian kaksi suurinta lehteä Corriera della Sera ja La Repubblica uhrasivat monta sivua ohjelman analyysille. Vasta-argumenttejakin oli. Jo se, että Celentanon ohjelman esittäminen sallittiin, katsottiin merkiksi siitä että sananvapaus toimi Italiassa.
Nanni Moretti teki vaalien alla Berlusconista filmin nimeltä Kaimaani. Filmi on tragikoominen. Moretti sanoikin, ettei Berlusconi ole tosielämässä saanut häntä koskaan nauramaan. Hän sanoi korostaneensa elokuvassa vaaraa, joka yhteiskunnassa syntyy, silloin kun ihmiset tottuvat pitämään normaaleina tai huvittavina asioita, joita ei voi hyväksyä demokratiassa.
Thursday, December 23, 2010
Subscribe to:
Posts (Atom)